Nekrofiili oli myös pyromaani - cover

Nekrofiili oli myös pyromaani

Eri Tekijöitä

  • 18 september 2019
  • 9788726201437
Wil ik lezen
  • Wil ik lezen
  • Aan het lezen
  • Gelezen
  • Verwijderen

Samenvatting:

Ruotsin rikoshistoriassa ei ole koskaan aikaisemmin tullut esiin tapausta, jossa henkilö on tuomittu tunnustamastaan kuolleeseen ihmiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Sellainen tapahtui kuitenkin syksyllä 2006 Surahammarissa. Silloin otettiin kiinni 43-vuotias seurakuntatyöntekijä epäiltynä juuri tällaisesta rikoksesta, nekrofiliasta. Tutkinnasta muodostui erikoinen, sillä mies uskoutui pian kuulustelijalleen, eikä kestänyt kauan ennen kuin hän tunnusti rikoksen. Asia ei kuitenkaan loppunut siihen. Kuulustelujen jatkaminen johti siihen, että mies tunnusti myös vuonna 1998 tapahtuneen selvittämättömän kirkon tuhopolton.Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi.

We gebruiken cookies om er zeker van te zijn dat je onze website zo goed mogelijk beleeft. Als je deze website blijft gebruiken gaan we ervan uit dat je dat goed vindt. Ok